Page 102 - Arvioinnin ulottuvuudet

Arvioinnin ulottuvuudet -julkaisu

2. Yksilöllinen oppiminen ja oppimisen omistajuus

Yksilöllinen oppiminen on sosiokonstruktivistinen oppimisnäkemys, jossa yksilöllinen ja yhteisölli-
nen näkökulma yhdistyvät (Toivola 2017, 22). Vaikka sosiaalinen vuorovaikutus tukee ja mahdollis-
taa oppimista, ovat tiedonmuodostus- ja oppimisprosessit yksilöllisiä. Yhdessä toimiminen lisää kou-
luviihtyvyyttä ja tuo lisäarvoa oppimiseen. Yksilöllinen oppiminen on yhdistelmä useista erilaisista
konstruktivistisen oppimisen opetusmenetelmistä. Siinä hyödynnetään mm. pienryhmässä oppimista,
tavoiteoppimista (mastery learning), omatahtista oppimista ja käänteistä oppimista (Toivonen 2012).

Toivola ja Peura erottavat käsitteet flipped classroom ja flipped learning. Edellisessä on kyse opetus-
metodista, jossa koko ryhmä etenee samassa tahdissa ja samoilla sisällöillä, jälkimmäinen on oppimi-
sen ideologia, joka mahdollistaa yksilöllisen etenemisen oppilasryhmille tai yksilöille. Kummassakin on
ideana, että opettaja ei opeta kaikkia yhtä aikaa luokan edessä. Käänteinen oppiminen ja yksilöllinen
oppiminen ovat molemmat suomenkielisiä käännöksiä käsitteelle flipped learning (Toivola 2017, 20).
Menetelmästä on alettu käyttää pääasiassa nimeä käänteinen oppiminen. Käytän tässä tutkimuksessa
kuitenkin käsitettä yksilöllinen oppiminen, sillä mielestäni nimitys käänteinen oppiminen kapeuttaa
mallin vain teorian ja tehtävien suorittamisjärjestyksen muuttamiseksi. Myös ajatus oppimisen omista-
juudesta liittyy johdonmukaisemmin yksilöön ja siten paremmin käsitteeseen yksilöllinen oppiminen.

Yksilöllinen oppiminen on siirtymistä kohti oppilaskeskeistä oppimiskulttuuria, jossa opettaja on op-
pimisen valmentaja. Hän antaa oppilaalle ja opiskelijalle vastuuta omasta tekemisestään. Oppija itse
opiskelee keskeiset sisällöt (usein etukäteen) ja niitä syvennellään oppitunnilla. Sisällöt voivat olla
myös käytännöllisiä tai teoreettisia ongelmanratkaisutehtäviä. Ratkaisumalleja ja tietoa etsitään vide-
oista, netistä, kirjoista ja itse ja toisten kanssa pohtimalla. Opettaja auttaa tiedon jäsentelyssä ja syven-
tämisessä ja hänelle jää aikaa tukea niitä, jotka tukea tarvitsevat. Nopeasti ja syvälle etenevät oppijat
saavat ottaa vastaan tarvitsemiaan haasteita, mutta jokaiselle varmistetaan perusasioiden oppiminen.

Oppimisen omistajuudella viitataan yleensä oppijan itsenäisyyteen, itseohjautuvuuteen ja opiskelu-
taitoihin. Yleensä näihin katsotaan kuuluvan kognitiiviset taidot (oppimisen, muistamisen ja ajattele-
misen taidot) ja oman oppimisen säätely eli metakognitiiviset taidot. Oppimisen omistajuutta tukevat
motivaatio, sitoutuminen, minäpystyvyys, itseluottamus, kyky itsearviointiin ja sinnikkyys. (Conley &
French 2014).

Mielestäni oppimisen omistajuus tarkoittaa henkilökohtaista kykyä ja sitoutumista oppimiseen ja sen
kokemista itselle merkitykselliseksi. Oppimisen omistajuus voi toteutua hyvin erilaisissa olosuhteissa.
Jos opiskelija on hyvin motivoitunut ja hänen kognitiiviset taitonsa ja opiskelutaitonsa ovat riittävät,
hän voi hyödyntää myös luentomaista opetusta ja aktiivisella osallistumisella saada paljon irti vaikkapa
perinteisestä opettajajohtoisesta oppitunnista. Yksilöllisen oppimisen näkökulmasta ei pidä tuomita
opettajajohtoista opetusta. Yksilöllisessä oppimisessa on enemmänkin kyse opettajajohtoisen ja op-
pilaskeskeisen pedagogiikan yhdistämisestä kuin niiden vastakkainasettelusta (Toivola 2019, 100). Pe-
rinteinen opetus sopii osalle oppijoista, mutta monen kohdalla oppiminen jää ulkokohtaiseksi suoritta-
miseksi eikä asetettuihin tavoitteisiin päästä. Opintojakson lopussa pidetyn kokeen läpäiseminenkään
ei kerro kaikkea oppimisesta.

Toivola (2019, 108) huomauttaa, että kun opettaja kysyy kysymyksen, johon tulee pyytää vastauslupaa
viittaamalla, antaa hän samalla oppilaalle luvan valita aktiivisuuden ja passiivisuuden välillä. Onkin löy-
dettävä malleja, joissa passiivisuus ei ole vaihtoehto ja oppija todennäköisimmin saavuttaa tavoitteet
ja oman oppimisensa omistajuuden. Oman oppimisen omistajuus on tietoisuutta omasta oppimisesta
ja sitoutumista siihen. Näin oppija kokee opiskelun ja sen sisällöt itselleen merkitykselliseksi. Oppimi-
sen tavoitteiden ei tarvitse olla yhdenmukaiset. Yksilöllisessä oppimisessa on kyse oppilaskeskeisestä

102