Page 109 - Arvioinnin ulottuvuudet

Tampereen yliopiston normaalikoulu

teen. Tässä ei sinänsä ole mitään vikaa, jos tavoitteena on saada aikaan vain tulos. Vastaus voi kuiten-
kin jäädä pinnalliseksi, kun ei malteta miettiä, mitä taustoja, vaikutuksia ja merkityksiä asiaan liittyy.
Äärimmäisessä tapauksessa oppilas tai opiskelija saattaa ajatella, että kun vastaus tuotetaan nopeasti,
lopputunti onkin sitten ”omaa aikaa” vaikkapa pelaamiseen tai ”kiireellisempien” koulutehtävien teke-
miseen. Vähemmän äärimmäisessä, mutta kuitenkin ei-toivotussa tapauksessa, kukin ryhmän jäsen on
perehtynyt vain omaan osuuteensa aiheesta ja kokonaiskuva jää syntymättä.

Opettajan on jatkuvasti muistutettava, että työtä ei tehdä pelkästään tehtävän ratkaisemiseksi, vaan
oman ymmärryksen kasvattamiseksi. Tietoa ei omaksuta siirtämällä se netistä tai kirjasta johonkin
toiseen muotoon tai tiedostoon, vaan itse ajattelemalla ja omistamalla käsiteltävä asia tai ilmiö. Var-
sinkin katsomusaineessa on tärkeä huomata, että omaa katsomusta ei voi googlettaa. Katsomuksen
muotoutuminen on prosessi, jossa tarvitaan aikaa ja henkilökohtaista panosta. Tehtäviä ei suoriteta
opettajalle, äidille, isälle, koululle tai yhteiskunnalle, vaan itseä varten. Omaa oppimista ei voi omistaa
opettaja eivätkä vanhemmat, ei edes Jeesus! Tätäkin on uskonnontunnilla joskus tarjottu. (vrt. Toivola
2019, 30-31).

Oppiminen on aina tasapainoilua ulkoisen suorittamisen ja yksilön omaan kasvuun sitoutumisen välil-
lä. Oman oppimisen omistamisen kulttuuri on sitoutumista kasvuun. Sillä rakennetaan mielekästä elä-
mää ja tulevaisuutta. Kyseessä on eräänlainen hiljainen tieto, joka on itse ja nimenomaan itseä varten
rakennettua (Toivola 2019, 46-47).

Reaaliaineissa annettuihin kysymyksiin ja tehtäviin voidaan antaa eri laajuisia ja eri syvyisiä vastauk-
sia. Opetussuunnitelman perusteet antaa kriteerit sille, mitä sisältöjä ja osaamista tulisi ymmärtää
ja hallita. Ymmärryksen ja hallinnan syvyys ja siinä mielessä vastauksen ”riittävyys” ovat vaikeampia
arvioida. Opiskelijoita tulisi ohjata työskentelyn aikana kysymään, mihin laajempiin yhteyksiin ja ko-
konaisuuksiin asia liittyy ja mitä niistä pitää ymmärtää. Samoin opiskelijaa pitää haastaa arvioimaan,
mitä juuri tämän asian ymmärtäminen antaa hänelle itselleen ja miten se vaikuttaa hänen elämäänsä.
Joskus motivaatio ei kerta kaikkiaan riitä ja ryhmä tyytyy ”suorittamaan” vastausta. Näinkin tapahtuu
oppimista. Parhaimmillaan kuitenkin ryhmä tai oppija innostuu ajattelemaan, keskustelemaan ja väit-
telemään, jopa synnyttämään jotain uutta ja itselle tärkeää. Silloin oppiminen ja sen arviointi muuttu-
vat omaksi henkilökohtaiseksi kasvuksi, itse omistetuksi. Oppija on tietoinen itsestään ja arvioi omaa
toimintaansa. Hän haluaa oppia lisää. Hän kokee olevansa minä, joka on läsnä ja vuorovaikutuksessa
toisten kanssa. Hän on toimija, jonka elämä ja tekemiset ovat merkityksellisiä hänelle itselleen ja maa-
ilmalle.

109