Page 50 - Arvioinnin ulottuvuudet

Arvioinnin ulottuvuudet -julkaisu

kanssakäymisessä se tarkoittaa jatkuvaa neuvottelua kuuntelutilanteeseen parhaiten sopivista vuoro-
vaikutuksen tavoista.

Sosiokonstruktivismin (ks. De Corte 2012) perusajatuksen mukaisesti myös kuunteluun liittyvä tieto
on yksilöiden ja yhteisön yhdessä rakentamaa (Kauppila 2007; Dumont & Istance 2010). Vastaavasti
sosiaalisesti jaettuun tietoon kiinnittyvä yksilön ja yhteisön keskinäinen riippuvuus on luonteeltaan
eettinen (Marková 2016, 4). Kuuntelukasvatuksen tärkein kysymys onkin, miten eettiseksi äänelliseksi
toimijaksi voidaan kasvaa ja kasvattaa.

Artikkeli jakaantuu viiteen jaksoon. Kuuntelukasvatuksen arviointi nojaa kuuntelun etiikkaan ja moraa-
liperiaatteisiin, joita tarkastellaan seuraavaksi artikkelin toisessa luvussa. Kommunikaation tutkimuk-
sen ja etiikan näkökulmasta pohditaan erityisesti dialogisen kuuntelun ehtoja, kuuntelijan vastuuta ja
eettisiä valintoja. Artikkelissa ehdotetaan, että kuuntelukasvatuksen lähtökohdaksi otetaan yhteisössä
toteutuva eettinen äänellinen toimijuus. Käsite viittaa akustisen kommunikaatiossa äänellisen toimijan
eettiseen harkintaan ja erityisesti kykyyn ottaa huomioon toiminnan eettiset vaikutukset (Kankkunen
2018, 64).

Kolmannessa luvussa jäsennetään yhteisöllisen arvokasvatuksen näkökulmasta kuuntelukasvatuksen
lähtökohdat, tehtävät ja tavoitteet, jotka määrittelevät kuuntelukasvatuksen oppisisältöjen arvioinnin
kriteerit. Artikkelissa ehdotetaan äänellisen toimijan pätevän kuuntelun ja sen arvioinnin yläkäsitteeksi
kuuntelukompetenssia, joka edellyttää eettistä harkintaa. Tästä syystä artikkelissa tarkastellaan myös
eettisen harkinnan oppimista. Ennen artikkelin päättävää pohdintaa neljännessä luvussa jäsennetään
tarkemmin kuuntelukasvatuksen oppilasarvioinnin perusteet.

2 Kuuntelun etiikka

Moraaliperiaatteet ja akustinen kommunikaatio

Käsitteitä etiikka (kreikk. ethos tapa, tavat) ja moraali (lat. mos, moris tapa, tavat) on käytetty kansain-
välisessä tutkimuskirjallisuudessa synonyymeina (esim. Rest & Narvaez 1994; Tirri 2002, 23; Spoof
2007, 9–10). Kun suomalaisessa kasvatuskeskustelussa halutaan tehdä ero etiikan ja moraalin käsit-
teiden välillä, etiikka ymmärretään yleensä moraalin teoreettiseksi tutkimiseksi, hyvää ja pahaa sekä
oikeaa ja väärää koskevaksi pohdinnaksi (Spoof 2007, 9). Moraalin taas katsotaan liittyvän yksilöiden ja
yhteisöjen eettisesti hyväksyttäviin arvovalintoihin, käyttäytymissääntöihin ja niihin perustuvaan toi-
mintaan. Samoin kuin Restin (1986) on moraalisen toiminnan mallissa, jossa eettinen ja moraalinen
viittaavat sekä arvoihin ja toiminnan lähtökohtiin että käytännön ratkaisuihin ja toimintaan, tässä ar-
tikkelissa eettistä ja moraalista ei eroteta käsitteellisesti.

Yhdessä elämisen sääntöihin näyttää liittyvän jonkinasteinen sosiaalinen huomioonottaminen. Pra-
gmatismin perusoletuksen mukaan tällaiset inhimilliset käytännöt ovat normatiivisesti jäsentyneitä.
Normatiivisina käytäntöinä inhimillisellä toiminnalla on eettisiä vaikutuksia silloin, kun toiminta kosket-
taa toisia ihmisiä tai ympäristöä. Normatiivisen moraaliperiaatteen yleisenä ehtona on, että periaate ja
siihen liittyvä toimintasääntö ohjaa yhteisön jäsenten eettistä harkintaa. Eettisiä kysymyksiä voi ilmetä
missä tahansa ihmisten välisessä kommunikaatiossa, jos 1) kommunikaatiota voidaan arvioida oikean
ja väärän ulottuvuudella, 2) kommunikaatiosta mahdollisesti seuraa merkittäviä vaikutuksia muille ih-
misille tai 3) kommunikaatioon osallistuva tietoisesti pyrkii tiettyihin tavoitteisiin ja käyttää sitä varten
tiettyjä kommunikointitapoja (Johannesen, Valde & Whedbee 2008, 2).

Toimintamme on joko onnistunutta tai epäonnistunutta ainakin kahdessa mielessä: toiminta joko
palvelee tai ei palvele päämäärien saavuttamista ja tässä mielessä toimimme joko oikein tai väärin

50