Page 53 - Arvioinnin ulottuvuudet

Tampereen yliopiston normaalikoulu

tarkoituksena on tietoon, käsityksiin ja tunteisiin liittyvä parempi ymmärrys maailmasta, itsestämme
ja toisistamme (ks. Burbules 1993, 8).

Dialoginen suhde edellyttää suhteessa olemisen kykyä inhimillisen vuorovaikutuksen arjessa. Perusky-
symyksenä on, kuinka oppia puhumaan niin, että toinen haluaa kuunnella, ja toisaalta kuunnella niin,
että toinen haluaa puhua. Kuuntelijan näkökulmasta dialogisen suhteen arviointi tarkoittaa esimerkiksi
sen arvioimista, kuinka hän kykenee kuuntelemaan ja vastavuoroisesti tekemään puhujalle selkeyttä-
viä kysymyksiä.

Musiikin kuuntelussa kuuntelun suppea merkitys, musiikilliseen ääneen keskittyvä kuuntelu viittaa
lähinnä musiikkiteosten kuunteluun (esim. Swanwick 1979/1996, 43; Hyvönen 1995, 233). Laajassa
merkityksessä musiikin kuuntelu sen sijaan viittaa musiikilliseen kommunikaatioon, kuten yhteiseen
musisointiin, toisen musisoijan kuunteluun tai osallistumiseen musisointiin kuuntelijana. Myös ym-
päristöääntä voidaan kuunnella äänenä sinänsä, yksittäisinä ääninä ja äänilähteinä tai kokonaisvaltai-
semmin merkityksellisenä vuorovaikutteisena kokonaisuutena, äänimaisemana. Laajassa merkitykses-
sä äänimaiseman kuuntelu, ääniympäristön äänien vastaanottaminen, tulkinta ja kokemus voidaan
ymmärtää yksilön tai yhteisön äänimaisemaan osallistumisena (ks. Truax 2001, 11, 50; ISO 2014).

Kuuntelijan vastuu ja eettiset valinnat

Ihmiskeskeisen filosofisen näkemyksen mukaan inhimillisen vuorovaikutuksen perusta on, että ihmi-
nen kohtaa toisen ihmisen niin, että syntyy kontakti (Seppälä 1999, 75–76). Tasa-arvoiselle yhteisöön
osallistumiselle on edellytyksenä kaikkien vuorovaikutukseen osallistuvien keskinäinen kunnioitus ja
huomioonottaminen. Myös kuuntelijalle muodostuu kokemus osallisuudesta, osallistumisesta ja yhtei-
söön liittymisestä (ks. Rasku-Puttonen 2006, 112–114) vain, jos hän tulee vuorovaikutuksessa omana
itsenään hyväksytyksi.

Inhimillisessä kommunikaatiossa kuunteluun liittyy usein eettisiä valintoja. Kuuntelija voi tavallisesti
esimerkiksi päättää, ketä, milloin ja kuinka hän kuuntelee. Kun ihminen kuuntelee tarkkaavaisesti ja
ikään kuin antautuu kuulemalleen asialle, hän pystyy muodostamaan käsityksen toisen tarkoituksesta
ja sen yhteydestä omiin kokemuksiin. Jos sen sijaan ajatuksemme ovat muualla, emme oikeastaan
kuuntele puhujaa, vaikka olisimme hiljaa. Edelleen voidaan sanoa, että jos kuuntelemme toista vain
odottaen, jotta pääsisimme itse ääneen, emme kuuntele häntä aidosti. Kuunneltava ei myöskään tule
kuulluksi, jos kuuntelija pitää tiukasti kiinni omasta näkökannastaan tai tyytyy arvioimaan, mikä toisen
puheessa on oikein tai väärin.

Äänellisillä toimijoilla on myös yhteinen vastuu yhteisön kommunikaatiosta ja sen jatkumisesta. Eet-
tinen yhteiseen ymmärrykseen orientoituminen tarkoittaa pyrkimystä dialogin jatkamiseen tai vä-
hintäänkin yhteisesti koordinoituun toimintasuunnitelmaan. Dialogisessa kuuntelussa, jossa uusi
todellisuus luodaan vastavuoroisesti ja yhdessä, ei kuitenkaan voida varmuudella ennustaa, miten
vuorovaikutustilanne etenee. Vastuu viestintäkanavan aukipitämisestä korostuu erityisesti ristiriitati-
lanteissa (ks. kompromissin etiikasta Stückelberger 2009). Viestinnän onnistuminen edellyttää, että
hyvinkin erimieliset viestijät ovat myös konfliktitilanteissa sitoutuneita viestinnän yhteisiin pelisääntöi-
hin. Näin ollen konflikti voi myös palvella uutta luovan vuoropuhelun lähtökohtana (Schmidt 2012, 5).
Kuuntelijalta tämä edellyttää aktiivista roolia ja vastuunottoa viestinnän onnistumisesta.

Yhteisessä äänimaisemassa jokainen äänen vaikutuspiirissä oleva on vähintään äänen kuulija: hän
joutuu vuorovaikutukseen äänen kanssa riippumatta siitä, onko kyse äänellisten toimijoiden suoras-
ta vuorovaikutuksesta vai ei. Tällä perusteella eettisen äänellisen toiminnan yleisenä ehtona voidaan
pitää, että äänellinen toimija ottaa huomioon muut äänen vaikutusalueella olevat. Vastuu puheen,

53