Page 52 - Arvioinnin ulottuvuudet

Arvioinnin ulottuvuudet -julkaisu

Dialoginen kuuntelu

Dialogi on ymmärretty esimerkiksi eettisenä ideaalina tai joukkona viestintäperiaatteita, menettelyta-
poja ja -vaiheita, joiden käyttö helpottaa kahden ihmisen, pienen ryhmän tai yhteisöjen välistä vuoro-
vaikutusta (Paquette, Sommerfeldt & Kent 2015, 31). Molemmissa lähestymistavoissa oletetaan, että
toisin kuin yksisuuntaisessa ja itsekeskeisessä monologissa, dialogissa asenne on ihmisystävällinen ja
vastavuoroinen. Vastaavasti tässä artikkelissa dialogi ymmärretään pikemminkin kommunikoinnin eet-
tisenä asenteena, orientaationa tai laatuna kuin metodina, tekniikkana tai rakenteena (ks. Johannesen,
Valde & Whedbee 2008, 54).

Käsitykset dialogista voidaan sijoittaa jatkumolle, jonka ääripäinä ovat toisaalla normatiiviset, abstrak-
tit tai utooppiset käsitykset ideaalisesta vuorovaikutuksesta ja toisaalla näkemys dialogista käytännössä
toimivana vuorovaikutuskäytäntönä (Huesca 2008). Siinä missä normatiiviset lähestymistavat näkevät
dialogiin osallistumisen päämääränä sinänsä, dialogiin käytännöllisesti suhtautuvat lähestymistavat
ymmärtävät dialogiin osallistumisen keinona saavuttaa tavoitteita (Huesca 2008, 187–188). Molem-
mat näkökulmat ovat kuitenkin tarpeen, sillä demokraattisessa yhteisössä osallistuminen ja osallisuus
on arvo sinänsä, mutta dialogi on myös kätevä ja käytännöllinen väline yhteiseen ymmärrykseen ja
kommunikaation jatkamiseen pyrkimisessä. Dialogi on tarpeen erilaisia mielipiteitä kuuntelevassa ja
konflikteja sietävässä demokratiassa. Dialogi ei siis edellytä yksimielisyyttä samanmielisyyden merki-
tyksessä, vaan yhteistä ymmärrystä ja pyrkimystä vuoropuhelun jatkamiseen.

Dialogi kytkeytyy kommunikoijan eettiseen asenteeseen liittyviin määreisiin, kuten vastavuoroisuu-
teen, myötätuntoon, sitoutumiseen, luottamukseen ja itsensä alttiiksi panemiseen vuorovaikutuksen
ennakoimattomalle kehitykselle (ks. esim. (Noddings 1984; Burbules 1993; Freire 2005/1970). Myös
dialoginen kuuntelu lähtee oletuksesta, että mainitut ihmisten väliseen kanssakäymiseen liittyvät asen-
teelliset piirteet ovat välttämättömiä, jotta vuorovaikutus olisi rehellistä, palkitsevaa ja mielekästä.
Näin ollen voidaan puhua dialogisesta kuunteluasenteesta.

Dialogissa lähestymme toista kahdessa merkityksessä, yhtäältä on kyse asenteesta, avoimuudesta toi-
sen kokemukselle, ja toisaalta kehollisesta tapahtumasta, toisen puoleen kääntymisestä ja läsnäolosta
tässä hetkessä. Toisen ihmisen vuorovaikutteinen kuuntelu ilmenee nonverbaalisena ja verbaalisena
käyttäytymisenä, josta puhuja tietää, että häntä kuunnellaan (Janusik 2007, 139–140).

Kuten Burbules (1993) painottaa, dialogilla ei ole kysymyksiin ja vastauksiin perustuvaa ennalta mää-
rättyä kommunikatiivista muotoa. Dialogi on pikemminkin sosiaalinen suhde, joka saa osallistujat an-
tautumaan elävään, avoimeen ja rakentavaan vuorovaikutukseen. Kahdenvälisessä keskustelussa se
merkitsee sen tiedostamista, ettei keskustelua voi hallita yksin. Tämän ymmärtäen keskustelijat voivat
turvallisesti luopua puhujan ja kuuntelijan rooleihin usein liittyvästä valtataistelusta, siitä, kumpi saa
olla äänessä ja kumpi kuuntelee.

Puheen kuuntelu viittaa suppeassa merkityksessä puhutun viestin vastaanottamiseen eli kykyyn ym-
märtää sanallisia ja sanattomia viestejä (esim. Beard 2009, 7). Dialogisen vuorovaikutuksen tunnus-
merkkejä sen sijaan ovat vapaaehtoinen ja tietoinen pyrkimys vastavuoroisuuteen, ymmärtämiseen ja
kuuntelemiseen, mutta myös erimielisyyden sallimiseen (ks. Hanhivaara 2006).

Dialoginen suhde viittaa niin puheen, musiikin kuin äänimaiseman kuuntelussa tasaveroiseen, jatku-
vaan ja kehittyvään kommunikointiin. Näin ollen laajassa merkityksessä puheen kuuntelu tarkoittaa
toisen ihmisen kuuntelua, olemista dialogisessa suhteessa toiseen ja valmiutta muuttua tämän suh-
teen myötä (Kankkunen 2018, 49–51). Dialogia ohjaa kantilainen periaate, jonka mukaan ihmisiä tulee
kohdella itsenäisenä päämääränä eikä omien tavoitteiden toteuttamisvälineenä. Dialogisen kuuntelun

52