Page 51 - Arvioinnin ulottuvuudet

Tampereen yliopiston normaalikoulu

(Pihlström 2002, 14–15). Toiminta ja päämäärän toteutukset voivat siis olla paitsi käytännön kannalta,
myös inhimillisesti arvioiden joko hyviä tai huonoja. Eettisessä mielessä oikeaa on se, mikä tuottaa hy-
vää (ks. MacIntyre 2004, 177–180; Ursin 2007, 126). Kun ihminen valitsee hyvän ja toimii sitä edistäen,
hän toimii oikein (Rest & Narvaez 1994; Ursin 2007, 136).

Moraalisäännöt opitaan yhteisöllisesti sosialisaatiossa ja kasvatuksen avulla. Jotta moraaliperiaate voi
ohjata yhteisön jäsenten toimintaa ja eettistä harkintaa, sen tulee olla kaikkien opittavissa. Toiseksi,
moraalin julkisuusperiaatteen mukaan moraaliin liittyvien periaatteiden ja sääntöjen tulee olla kaik-
kien tiedossa (Wiberg 1989, 257. Kolmanneksi koskevan moraalisen periaatteen täytyy olla yleistettä-
vissä niin, että se soveltuvin osin koskee kaikkia samanlaisissa tai samankaltaisissa tilanteissa.

Vuorovaikutuksessa ja yhteisessä ääniympäristössä tapahtuvana äänellisenä toimintana myös inhimil-
linen akustinen kommunikaatio on väistämättä eettisten kriteerien alaista intersubjektiivista toimintaa.
Intersubjektiivisuus viittaa tässä ihmisten väliseen (yhteis)toimintaan, joka perustuu pyrkimykseen ja
mahdollisuuteen ymmärtää toisia ihmisiä. Sillä, miksi ja miten esimerkiksi kuuntelija toimii yhteisössä,
on useimmiten myös eettisesti arvioitavia vaikutuksia.

Tekoja ohjaavaa periaatetta tai sääntöä voidaan pitää kontekstista riippumatta moraalisena, jos henki-
lö, yhteisö tai ryhmä pitää sitä toimintaa ohjaavana, yleistää sen ja pitää sitä määräävänä, lopullisena,
ensisijaisena tai äärimmäisen arvovaltaisena (Frankena 1966, 668). Moraalisessa päätöksenteossa tu-
lee myös huomioida kaikki osalliset eli ne, joita toiminta koskettaa joko suoraan tai välillisesti. Yhteistä
äänellistä toimintaympäristöä koskevan moraaliperiaatteen tai säännön tulee olla relevantti ihmisten
hyvinvoinnille, jotta sen perusteella valittu toiminta edistää ihmisten välistä hyvää vuorovaikutusta tai
ehkäisee toisille vahingollisia vaikutuksia. Äänellisen toiminnan arvojen oikeutusta voidaan punnita
vain kulttuuriseen toimintaympäristöön, yhteisön tai yhteisöjen väliseen toimintaan liittyvinä.

Moraalisesti vastuullisina äänellisinä toimijoina meidän tulee pyrkiä ottamaan huomioon tekojemme
seuraukset (ks. Wiberg 1989, 259–260). Näin ollen esimerkiksi äänellinen toimijuus edellyttää oman
toimijuuden tunnistamista sekä kykyä tehdä ja toteuttaa päätöksiä eettisen harkinnan pohjalta.

Äänellisen toimijan voidaan sanoa toimivan moraalisesti, kun hän perustaa toimintansa eettiseen har-
kintaan (ks. Wiberg 1989, 256). Toisin sanoen sattumanvaraisen päätöksenteon tai egoististen motii-
vien sijaan moraalinen toiminta perustuu eettisesti hyväksyttäviin arvoihin, on tietoisesti valittua ja
nojaa johonkin moraaliteoriaan. Äänellistä toimintaa voidaan pitää eettisesti kestävänä, kun toiminta
perustuu eettisiin kriteereihin, jotka edistävät yhteistä hyvää. Näin ollen eettinen äänellinen toimijuus
on paitsi vastuullista yhteisön toimintaan osallistumista, myös vaikuttamista yhteisöön.

Kun toimitaan yhteisessä ääniympäristössä, äänellisen vallan ja vastuun kysymykset kietoutuvat erotta-
mattomasti toisiinsa. Tämä merkitsee jatkuvaa neuvottelua vastuullisen äänellisen toiminnan ehdoista ja
normeista. Koska eettinen harkinta on tilannekohtaista, valittu äänellisen toiminnan tapa voi olla sopiva
tietyssä tilanteessa, mutta ei välttämättä jossain toisessa. Akustisessa kommunikaatiossa voi olla epäsel-
vää tai kiistanalaista esimerkiksi, kenen päämääriä äänentuottaminen tai kuuntelu kulloinkin palvelevat.

Kuuntelijan tekemät valinnat vähintäänkin suuntaavat, mutta usein myös ylläpitävät ja vahvistavat tie-
tynlaisen kuuntelutavan valitsemista tulevaisuudessa (ks. Määttänen 2009, 43, 50, 88–93). Myös teke-
mättä jättäminen, esimerkiksi eriasteisesti tiedostamaton tai tiedostettu kuuntelemattomuus, saattaa
ohjata kuuntelijaa jatkossa valitsemaan samantapaisia kuuntelustrategioita. Äänellisen toimijan po-
sitiivista identiteettiä rakentava itsensä kuuntelu voi harjaannuttaa kykyä antautua ja sitoutua myös
muihin kommunikaatiosuhteisiin (Beard 2009, 18–19). Vastaavasti kuuntelu yhdessä toisten kanssa voi
vahvistaa yhteistä identiteettiä ja siten rakentaa yhteisöä.

51