Jurgis Peters yhdistää tekoälyn ja taiteen muotoillakseen tunteisiin reagoivia virtuaalimaailmoja

”Tutkimuksessani tarkastelen, miten generatiivista tekoälyä voidaan hyödyntää tuottamaan virtuaalimaailmoja sekä symbioottisia taideteoksia, jotka reagoivat katsojien tunteisiin”, kertoo 32-vuotias väitöskirjatutkija Jurgis Peters. Latvian Riikasta lähtöisin olevan Petersin akateeminen polku on kulkenut kuvataiteiden kautta kyberturvallisuuteen ja lopulta generatiivisen tekoälyn ja affektiivisten virtuaalimaaimoiden pariin. Hänen tutkimuksensa on osa Tampereen yliopiston monitieteistä CONVERGENCE-hanketta, joka tutkii ihmisen ja teknologian vuorovaikutuksen tulevaisuutta.

Peters kiinnostui teknologian ja taiteiden risteyskohdasta teini-iässä. Hänen kiinnostuksensa tietokoneisiin johti hänet videopelien kautta koodauksen opetteluun. Kiinnostus syveni entisestään, kun hän alkoi auttaa nykytaidegalleriassa Riiassa lukion viimeisinä vuosina. “Välillä galleriassa esiteltiin kansainvälisten taiteilijoiden töitä, joissa hyödynnettiin teknologiaa ja interaktiivisia installaatioita”, Peters muistelee.

Myöhemmin hän pääsi syventymään generatiivisen tekoälyn maailmaan opiskellessaan audiovisuaalisten taiteiden maisteriohjelmassa Riiassa. Kokemus loi pohjan hänen nykyiselle tutkimukselleen, jossa hän tutkii virtuaalimaailmoja, jotka reagoivat katsojiensa tunteisiin.

Peters saa inspiraatiota taideliikkeistä ja taiteilijoista, jotka yhdistävät teknologiaa ja taidetta sekä rikkovat perinteisiä rajoja. Hänen keskeisimpiä vaikutteitaan ovat muun muassa net.art-pioneerit kuten ETOY-kollektiivi ja Evan sekä Franco Mattes, jotka hyödynsivät internetin alkuaikojen alustoja digitaaliseen aktivismiin ja kapitalismin kritiikkiin. Uudempia innoittajia ovat tekoälytaiteen pioneerit Memo Akten ja Mario Klingemann, joiden työ on muovannut Petersin käsitystä generatiivisista järjestelmistä. Hän ihailee myös sveitsiläistä taiteilijaa Marc Leetä, joka tunnetaan interaktiivisista teoksistaan, joissa käytetään reaaliaikaista dataa tarkastellen muun muassa tekoälyn etiikkaa, ilmastonmuutosta ja sosiaalisen median vaikutuksia yhteiskuntaan.

Petersin oma työ liikkuu taiteen, teknologian ja tunteiden rajapinnassa. Hänen tavoitteenaan on kehittää affektiivisia virtuaalimaailmoja – tiloja, jotka hyödyntävät tekoälyä ymmärtääkseen ja vastatakseen katsojien tunnetiloihin. Hänen työnsä voi esimerkiksi johtaa pelikehityksessä dynaamisempiin ja tunteisiin reagoiviin ympäristöihin, kun taas kuvataiteessa tekoäly voi mahdollistaa immersiivisten ja affektiivisten kokemusten luomisen. ”Tutkin, miten tekoälyä voidaan käyttää luomaan kokemuksia ja teoksia, joihin katsojat voivat vaikuttaa omien tunnetilojensa perusteella”, Peters kertoo.

”Terveydenhuollon alalla näitä tekoälypohjaisia järjestelmiä voitaisiin hyödyntää henkilökohtaisissa VR-sovelluksissa esimerkiksi meditaation ja terapian tukena”, hän lisää.

Käytännön sovellusten lisäksi Petersin tutkimus pureutuu kysymyksiin ihmisen ja koneen välisen vuorovaikutuksen tulevaisuudesta. Kun tekoäly integroidaan yhä enemmän luoviin prosesseihin, herää kysymyksiä toimijuudesta ja tekijyydestä. ”Mitä ihmisen ja tekoälyn välinen vuorovaikutus taiteen alalla voisi tuoda tulevaisuudessa? Ja mitkä olisivat seuraukset?” Peters pohtii.

Peters arvostaa CONVERGENCEn monitieteistä ympäristöä. ”Monitieteisyys oli yksi tärkeimmistä syistä, miksi hain tähän ohjelmaan”, hän kertoo. ”Olen jo pitkään yrittänyt yhdistää teknologiaa ja taidetta, ja ohjelma tuntui arvostavan juuri tätä lähestymistapaa. Se, että minulla on ohjaaja esittävän taiteen alalta ja toinen tekoälyyn erikoistunut ohjaaja tietojenkäsittelytieteestä, tarjoaa sekä teknistä että konseptuaalista tukea tutkimukseeni.”

Vaikka ihmisen ja koneen vuorovaikutuksen tulevaisuus on vielä epävarma, Peters toivoo parasta. ”Toivon tulevaisuutta, jossa kehittyneitä teknologioita ei käytetä totalitaaristen valtioiden vallan välineinä, vaan ihmisten potentiaalin kehittämiseen.”

Kuva: Antti Yrjönen

Petersin ohjaajat ovat Riku Roihankorpi ja Moncef Gabbouj, lisäksi ohjausta antavat Juho Hamari ja Mila Bujić.

Kuva: Antti Yrjönen