Ihminen voi näytellä kuin kone, mutta voiko kone näytellä kuin ihminen, kysyy näyttelijä-tutkija Samuel Kujala

Näyttelijä tekee työtään monenlaisten teknologioiden parissa – monikameratuotannoissa, teatterin lavalla ja nykyään jopa etäläsnäolon avulla. ”Olen huomannut, miten paljon näyttelijän on sopeutettava ruumiillisuuttaan erilaisiin teknologisiin olosuhteisiin,” tamperelaislähtöinen näyttelijä Samuel Kujala kuvailee. 

Tämä havainto herätti hänessä kysymyksen: Jos ihminen voi näytellä kuin kone, voiko koneen ohjelmoida näyttelemään kuin ihminen, tai voisiko ihminen ja kone toimia yhdessä osana samaa syklistä järjestelmää?

Vastausten etsiminen näihin kysymyksiin johdatti teatteritaiteen maisteriksi Tamperen yliopistosta valmistuneen Kujalan CONVERGENCE-hankkeen väitöskirjatutkijaksi. CONVERGENCE-hanke keskittyy ihmisen ja teknologian vuorovaikutuksen uusiin ulottuvuuksiin.

Näyttelijäntyössä teknologiaa saatetaan usein pitää rajoittavana. Kujala antaa esimerkin: ”elokuvanäyttelijä joutuu aina hallitsemaan ilmaisuaan teknologian ehdoilla”. Kujala uskoo, että teknologia voi myös ruokkia näyttelijän mielikuvitusta ja luovuutta. ”Haluan murtaa myytin siitä, että näyttelijän pitäisi sulkea teknologia ulkopuolelle näytelläkseen hyvin,” hän kertoo.

Kujalan tutkimusprojektissa yhdistyy taiteellinen tutkimus ja teknologiatutkimus. Hän pyrkii kehittämään näyttelijäntyön tekniikoita, jotka voivat luoda hedelmällisemmän ja symbioottisemman suhteen teknologioihin. ”Kun teknologia kykenee tulkitsemaan jopa ei-tahdonalaisia viestejä käyttäjästään, kysymykset hallinnasta ja siitä luopumisesta nousevat käsinkosketeltavan akuuteiksi.” Kujalan tutkimus venyttää tätä suhdetta hyödyntäen konenäköä, laajennettua todellisuutta ja lihasstimulaatiota.

Näyttelijä–teknologia-suhde viritetään äärimmilleen, isketään päin pläsiä, iholle ja sen alle.

Kujala uskoo, että ihmisen ja teknologian kahdenvälisellä vuorovaikutuksella on tilaa ja mahdollisuuksia kehittyä kitkattomanpaan, integroidumpaan ja kehollisempaan suuntaan. ”Sen sijaan ihmisjoukkoja ohjaavien algoritmisten järjestelmien suhteen toivoisin, että kitkaa käyttäjän ja järjestelmän välillä jopa lisätään ja että tietoisen harkinnan momentteja säilytettäisiin käyttäjillä.” 

Projektin monialainen ympäristö tarjoaa Kujalalle mahdollisuuden yhdistää kaksi erilaista tutkimusaluetta. "On opettavaista joutua artikuloimaan näyttelijäntaiteen perusosasia jollekin, joka on aivan toiselta alalta. Vastaavasti on suuri apu saada selityksiä itseä askarruttaviin teknologisiin kysymyksiin, jotka  ovat sen alan asiantuntijoille helppoja itsestäänselvyyksiä," Kujala toteaa. 

CONVERGENCEn tutkimusympäristössä on mahdollista tarkastella syvällisemmin näyttelijäntyön ja teknologian leikkauspisteitä ja luoda samalla uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden esitystaiteelle.

Kuva: Antti Yrjönen

Kujala uskoo, että hänen työllään voi olla myös laajempia sovelluksia. ”Toivon taiteellisten kokeilujeni avulla laajentavani sitä horisonttia, jolla multimodaalisia ja kehollisia käyttöliittymiä kuvitellaan ja suunnitellaan.”

Kujalan väitöskirjan ohjaajina toimivat professorit Pauliina Hulkko (teatteritaide) and Jukka Vanhala (elektroniikka), lisäksi tutkimusta ohjaavat Davide Giovanzana (teatteritaide), Ismo Rakkolainen (tietotekniikka), Mikko Kanninen (Tampereen teatteri) and Esa Kirkkopelto (teatteritaide).